Lauri Rantala on ympäristösosiologi ja toimii Iijoen kehittämiskoordinaattorina Iin Micropoliksella. Hän vastaa Iijoki-sopimuksen (2019-2023) koordinoinnista ja edistää Ojasta allikkoon -metsätalouden vesiensuojeluhankkeen toimintamallin jalkauttamista Iijoella.
Kirjoituksen näkemykset ovat kirjoittajan omia. Kiitokset kirjoitusta kommentoineille tahoille.
Kirjoitus julkaistaan kolmessa osassa.
Vesistövision muodostaminen
Iijoen vesistövision esiselvitys valmistui vuonna 2015 ja varsinainen visiohanke eli EU-rahoitteinen Iijoen otva toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan liiton vetämänä 2015–2018. Olin itse mukana hankkeessa Akordi Oy:n palveluksessa visiotyöryhmässä ja vastuussa mm. paikallisryhmien tilaisuuksista ja kuntapäättäjien tapaamisista.
Visiotyössä huomioitiin vesienhoito, kalatalous, vesitalous, alueiden käyttö ja elinkeinoelämä, luotiin yhteistä tahtotilaa sekä käynnistettiin toimenpiteitä Iijoen arvon nostamiseksi, vaelluskalojen palauttamiseksi ja veden laadun parantamiseksi.
Vision ja toimenpideohjelman muodostamiseen saatiin sisältöä karttapohjaisen kyselyn, kymmenen Iijoen neuvottelukunnan kokouksen, viiden kuntakohtaisten työpajan, Iijoki Foorumin ja kuntapäättäjien tapaamisten kautta. Käytössä oli paljon osallistavia menetelmiä.
Vision luonnostekstejä muokattiin yhdessä Iijoen neuvottelukunnan kanssa, jonka yhteydessä konsensusta mitattiin ja erimielisyyksiä tunnistettiin mm. liikennevalomenetelmällä vihreillä, keltaisilla ja punaisilla lapuilla. Vision yksityiskohtia hiottiin ja eriäviä näkemyksiä käsiteltiin niin kauan, että kaikki punaistenkin lappujen näyttäjät olivat valmiita hyväksymään visiolauseiden muotoilun.
Isoimmissa kysymyksissä erimielisyyksien ratkaisu edellytti erillisiä haastatteluja ja tapaamisia osapuolten välillä. Hankalista lähtökohdista huolimatta yhteinen sävel löytyi keskeisiin kiistakysymyksiin, koska osapuolilla oli tarve löytää ratkaisuja.
Lopullinen visio koostuu viidestä osa-alueesta: Vuorovaikutus ja viestintä, Vaelluskalat, Veden laatu ja valuma-alue, Virkistyskäyttö ja asumisviihtyvyys, Vetovoima ja elinkeinot.
Toimenpideohjelmaan sisältyy 22 vision osa-alueisiin liittyvää hankeideaa tai toimenpidekokonaisuutta, joista moni on edennyt sittemmin toteutukseen.
Visioon ja toimenpideohjelmaan voi tutustua Iijoki-sopimuksen sivuilla.
Toimenpiteiden pohtiminen toi esiin todelliset haasteet
Otva-hankkeessa haluttiin tietoisesti ylittää pelkkä visiointi ja lähteä ratkaisemaan samaan aikaan vision toimeenpanon haasteita. Visiointi on usein mukavaa ja helppoa, mutta vaikka kaikilla osapuolilla olisi yhteinen tavoite käynnistää vaelluskalojen luonnonkierto, vasta toimenpiteen edistäminen realisoi kysymykset hyötyjen ja haittojen jakaantumisesta, erilaisista keinoista saavuttaa tavoite, taloudellisista reunaehdoista ja arvovalinnoista. Tällöin viimeistään kysytään, kuka laatii suunnitelmat ja voidaanko niihin luottaa? Kuka hakee tarvittavat luvat ja ottaa vastuun hankkeen toteuttamisesta? Entä kuka vastaa mahdollisista epäonnistumisista? Kenellä on aikaa, rahaa ja osaamista valmisteltuun? Mistä saadaan rahat toteutukseen ja ketkä osallistuvat kustannuksiin?
Ehkä olennaisin kysymys visioprosessissa oli kuitenkin se, että mitä tapahtuu, jos ei tehdä mitään. Etenevätkö asiat omalla painollaan ja saadaanko vaelluskalat palautettua ja veden laatua parannettua lainmukaisten prosessien avulla?
Vesistövisio perustuu vapaaehtoisuuteen, koska se ei velvoita ketään eikä perustu mihinkään lakiin, toisin kuin vaikka vesienhoitosuunnitelmien yhteistyöryhmät. Moni kysyi aivan perustellusti prosessin alkuvaiheessa, että miksi halutaan perustaa uusi ”himmeli” eli Iijoen neuvottelukunta jo olemassa olevan virallisen yhteistyöryhmän rinnalle, jolla on vesienhoitolakiin kirjattu tehtävä. Vesienhoitosuunnitelmaan kun on kaiken lisäksi koottu valtava määrä tietoa vesistön tilasta ja kehittämistoimenpiteistä. Mitä lisäarvoa Iijoen neuvottelukunta voisi tuoda jo olemassa olevien ryhmien ja verkostojen rinnalle?
Kirjoituksen ensimmäisessä osassa nostin esille joitain haasteita, joita laillisten prosessien edistämiseen liittyy. Tällä hetkellä pelkästään kalatalousvelvoitteiden muutoshakemuksen käsittely aluehallintovirastossa on kestänyt jo kohta neljä vuotta, jonka jälkeen on odotettavaa, että varsinainen valituskierros ja eri oikeusasteiden käsittelyt vasta alkavat. Ideaalitilanteessa vapaaehtoinen yhteistyö on edullisempaa, nopeampaa ja joustavampaa kuin asioiden ratkaiseminen oikeudessa, mutta iso kysymys on, että etenevätkö asiat vapaaehtoistietä ja onko tulos tyydyttävä?
Lähtökohtana vapaaehtoiselle prosessille on tilanne, jossa jokainen prosessiin osallistuva osapuoli kokee, että osallistumisesta on enemmän hyötyä kuin haittaa prosessin reunaehtojen puitteissa.
Asia kärjistyi Iijoella siinä vaiheessa, kun Lapin ELY-keskus laittoi kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vireille ja neuvottelukunnassa käytiin syväluotaavaa keskustelua siitä, voiko jokea kehittää samanaikaisesti vapaaehtoisesti ja pakolla.
Iijoen neuvottelukunnassa tiedostettiin hyvin sekä historia että tulevaisuus, eikä kukaan halunnut jämähtää taas kerran poteroihin odottamaan viranomaisprosesseja ja muiden siirtoja kymmeneksi vuodeksi eteenpäin ilman että lopputuloksesta voitiin sanoa mitään. Tahto kehittää vesistöä oli kova, ei pelkästään vaelluskalojen palauttamisen näkökulmasta, vaan kokonaisvaltaisesti myös veden laadun, virkistyksen ja vetovoiman kehittämisen näkökulmasta. Toimenpideohjelma ei juurikaan etenisi omalla painollaan, joten Iijoella tehtiin valinta hankkeiden edistämisestä ja rahoittamisesta yhteisesti, vapaaehtoisesti ja ketään syyttelemättä. Tähän vapaaehtoisen ja velvoittavan rinnakkaiseloon on toistaiseksi oltu tyytyväisiä.
Vapaaehtoinen yhteistyö tiivistyy ylikunnallisiin ja sektorirajat ylittäviin toimenpiteisiin ja yhteistyöhankkeisiin, joilla haetaan vaikuttavuutta. Samoin eri alojen asiantuntijoiden ja toimijoiden vuorovaikutus, uudet yhteistyömallit ja tiedonvaihto on koettu Iijoella arvokkaaksi sinänsä.
Onpa hankkeiden rahoittamista perusteltu myös pragmaattisesti. Lähes kaikki Iijoen yhteistyöhankkeet hyödyntävät olemassa olevia kansallisia ja EU:n hankeavustuksia ja tuovat merkittävän määrän ulkopuolista ja yritysrahaa aluetalouteen, ne myös työllistävät asiantuntijoita ja urakoitsijoita. Monissa tapauksissa esimerkiksi kunnan suhteellisen pieni sijoitus vesistökunnostushankkeeseen voi maksaa itsensä myös rahallisesti takaisin kerrannaisvaikutuksina ja verotuloina.
Intressien yhteensovittamisesta ja synergioista
Iijoen visiotyö ei ollut tyypillinen prosessi, jossa paukut olisi laitettu kaiken tiedon systemaattiseen kokoamiseen ja päädytty tutkittuun tietoon perustuen optimaaliseen lopputulokseen ja suosituksiin toimenpiteistä, joissa eri osapuolten hyödyt ja haitat jakaantuisivat reilusti, koska tiedettiin, että monimutkaisissa ympäristöä koskevissa ilmiöissä tutkijoiden tai konsulttien synteesit ja suositukset harvoin sellaisenaan siirtyvät päätöksentekoon tai ratkaisevat taustalla olevia ristiriitoja. Iijoen visiotyössä korostettiin sen sijaan yhteistä tiedontuotantoa, yhteisiä hyötyjä etsivää lähestymistapaa sekä panostettiin luottamuksen rakentamiseen.
Tarkoitus oli, että Iijoen toimijat tuovat itse omat tavoitteensa neuvottelupöytään ja selvittävät neutraalin fasilitoijan avulla tavoitteiden mahdolliset ristiriidat ja synergiat, tuottavat yhdessä vision Iijoen tavoiteltavasta tulevaisuudesta sekä määrittelevät ne toimenpiteet, joilla visio saavutetaan. Tällöin myös sitoutuminen visioon olisi oletettavasti vahvempaa.
Käytännössä työ oli tasapainottelua toimijoiden omien intressien (esim. yhtiöiden liiketoimintaedellytykset, osakaskuntien ja asukkaiden toiveet ja tarpeet), ylhäältä päin annettujen tavoitteiden (strategiat ja ohjauskeinot) sekä reunaehtojen (esim. lait, direktiivit) puitteissa.
Yhteisten hyötyjen etsiminen ja ns. intressien yhteensovittaminen on luova ongelmanratkaisuprosessi, jossa eri osapuolten tarpeita ja toiveita kuunnellen päädytään parhaimmillaan lisäarvoa tuottaviin vaihtoehtoihin. Kipukohdissa voi tulla tarve miettiä ratkaisuja laajemmasta perspektiivistä eri osapuolten kokonaishyötyä ja ”kompensaatioita” pohtimalla, joka voi edellyttää joustoa ja kykyä tehdä kompromisseja.
Visiotyön aikana yksi ristiriitoja herättänyt toimenpide oli valmisteilla oleva Iijoen vaelluskalakärkihanke, johon sisältyi mm. älykalatien rakentaminen Raasakan voimalaitospadolle, ja jota edelsivät keskustelut vapaaehtoisen ja velvoittavan etenemistien rinnakkaiselosta. Iijokisuun jakokuntien mielestä kalatie olisi pitänyt suunnitella Raasakan vanhaan uomaan säännöstelypadolle, vesivoimayhtiö taas ei halunnut yksin ottaa vastuuta yhteisesti suunnitellusta älykalatiestä, sillä monimutkaisiin ilmiöihin liittyy aina riski epäonnistumisesta, vaikka kalatietä olikin ollut suunnittelemassa alan parhaat asiantuntijat.
Neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, jossa lupaa haettiin sekä voimalaitospadon että säännöstelypadon kalateille yhteisesti vesivoimayhtiön ja Metsähallituksen toimesta, jolla vahvistettiin yhteinen sitoutuminen vision tavoitteisiin. Jakokuntien toiveesta vaelluskalakärkihankkeen rinnalle käynnistettiin viisivuotinen ”Raasakan vanhan uoman yhteistyöhanke”, jonka tavoitteena oli kehittää ja vesittää vanhaa uomaa vaelluskalojen nousun, lisääntymisen ja virkistystoimenpiteiden näkökulmasta. (Kyseinen vanhan uoman hanke on juuri saanut jatkokauden kahdeksi vuodeksi eteenpäin sekä johtanut muutenkin kokonaisvaltaisempaan vaelluskalojen ohitusratkaisuja, lisääntymisalueita ja ympäristövirtaamaa pohtivaan keskusteluun ja konkreettisiin toimenpiteisiin.)
Ratkaisua, jonka kaikki osapuolet pystyivät hyväksymään, pohdittiin kaksipäiväisessä neuvottelukunnan kokouksessa, kokouksen jälkeen yhteisen illanvieton lomassa, saunassa ja seuraavan päivän aamuna osapuolten kanssa kabinetissa. Neuvottelut olivat intensiivisiä ja niihin saivat osallistua myös muut osapuolet pohtimalla luovia ratkaisuja. Hyvä ruoka rytmitti tunnelmaa ja edistymistä tapahtui varsinkin osapuolten rentoutuessa. Ja niin kävi tässäkin tapauksessa, että aluksi hyvin vaikealta näyttäneeseen tilanteeseen löydettiin lopulta ratkaisu, jonka jokainen neuvottelukunnan jäsen pystyi hyväksymään.
Yhteiseen visioon sitoutuminen
Sitoutumisen visioon ja toimenpideohjelmaan mahdollisti se, että neuvottelukunnan kokouksissa oli riittävästi aikaa ja mahdollisuus tutustua toisiin osapuoliin ihmisinä, kuten myös heidän näkemyksiinsä organisaation edustajina erilaisine näkökulmineen ja intresseineen. Neuvottelukunnassa saavutettiin hyvä yhteishenki ja luottamus.
Luottamus on olennainen tekijä yhteisen vision muodostamisessa, koska ilman luottamusta myös tieto ja kyky käydä dialogia menettää merkitystä ja oman näkökulman muodostamista alkaa ohjata tunteet, kuten pelko tai viha. Ihmiset ovat myös erittäin taitavia muodostamaan vaihtoehtoisia näkemyksiä monimutkaisista ympäristöä koskevista ilmiöistä omien tunteidensa ja arvojensa ohjaamina. Kiistojakaan ei siten ratkaista tiedolla (koska monimutkaisissa ja epävarmuutta sisältävissä selityksissä on aina tilaa erilaisille tulkinnoille), vaan kuuntelemalla ja eri näkökulmia ymmärtämällä.
Vaikka Iijoella aivan kaikki osapuolet eivät lähteneet visioprosessiin mukaan ja yksi osapuoli irtautui neuvottelukunnasta prosessin aikana, ei tätä pidä tulkita pelkästään epäonnistumiseksi. On ymmärrettävää, jos joku osapuoli on kokenut konsensusta hakevan menettelyn painostavana tai pystyvänsä vaikuttamaan enemmän prosessin ulkopuolelta. Keskusteluyhteyden säilyttäminen ja osapuolten keskinäinen arvostus sen sijaan on tärkeää aina (asiat riitelevät, ei ihmiset) ja yhteisiä tavoitteita voidaan etsiä myös kapeammilta osa-alueilta. Esimerkiksi soiden ennallistaminen voi yhdistää sellaisia toimijoita, joilla on eriävä näkemys kalateiden toteuttamisesta. Sittemmin myös rakentavaa vuoropuhelua on käyty järjestötoimijoiden ja vesivoimayhtiön välillä tulevista kalatieratkaisuista.
Yhteisen vision muodostamisen ja luottamuksen rakentamisen haasteisiin kietoutuu myös vähemmän puhuttu jokien monivaiheinen historia, jota voisi tarkastella helposti sadan vuoden päähän jokien tarjoamien kalasaaliiden kultavuosiin, kansainvälisen kalastusmatkailun heräämiseen ja hiipumiseen, uittoon, suurtulviin, sotiin, jälleenrakennukseen, teollistumiseen ja vesivoimaan, koskisotiin, koskiensuojelulakiin, ja uudempana tehomaatalouteen, turvetuotantoon, metsätalouteen, kalanviljelyyn, tekoallassuunnitelmiin ja ilmastonmuutokseen.
Vaikka ketään ei tarvitse menneisyyden tapahtumista tänä päivänä syyllistää, on hyvä kysyä, miten hyötyjen ulosmittaaminen veden laadun, eliöstön ja kulttuurin kustannuksella on vaikuttanut myös ihmisiin, ja miten nämä ylisukupolvisesti siirtyvät kokemukset tulevat käsitellyksi. Historia saattaa asettaa suurimman haasteen visiotyölle luottamuksen näkökulmasta, joka näkyy Iijoellakin päivittäisessä työssä ja jonka osalta on toistaiseksi raapaistu vain pintaa. On mahdollista, että historian lukkojen avaaminen voisi tuoda uusia ulottuvuuksia myös visioon ja sen toimeenpanoon, koska esimerkiksi kaikki järjestötoimijat eivät tee tällä hetkellä työtä yhdessä rintamassa luottamuspulan vuoksi.