Maisema-arkkitehti Jukka Jormola on työskennellyt kalateiden ja luonnonmukaisten ohitusuomien suunnittelun parissa jo vuosikymmeniä. Vesistökunnostusverkosto palkitsi Jormolan 24.8.2022 elämäntyöpalkinnolla visionäärisestä työstään.
Raakkujen tähystystä Paltamon Mutajoella
Pirkko-Liisa Luhta ja Eero Moilanen Metsähallituksesta kertoivat raakun eli jokihelmisimpukan elinympäristöjen kunnostuksista LIFE Revives -hankkeessa, esimerkkinä Paltamon Mutajoki. Raakkuja on ollut Suomen virtavesissä aikanaan miljoonia, kun nykyään niitä on joitakin kymmeniä tuhansia.
Helmenpyynnin laajuutta on kuvastanut kuninkaallisten koruissa esiintyvät sadat helmet. Helmiä syntyy, kun raakku alkaa erittää helmiäistä hiekanjyvän ympärille. Koruihin hyväksyttävien virheettömän pyöreiden helmien muodostuminen on erittäin harvinaista ja on siis vaatinut valtavien raakkumäärien avaamista.
Raakku on ollut rauhoitettu vuodesta 1955. Raakun glokidiot kehittyvät taimenen ja lohen kiduksissa ja kanta on elpynyt vain purovesistöissä. Eri raakkuyksilöt ja kannat ovat erikoistuneet joko taimeneen tai loheen. Jokivesissä kannan kehityksen esteenä on erityisesti patoaminen ja voimatalous, minkä seurauksena lohen vaellus on estynyt.
Metsähallituksen Eero Moilanen tähystää raakkuja vesikiikarilla.
Mutajoen Raakku, pituudeltaan noin
5 cm. Kuva: Sini Kantola
Mutajoella on kunnostettu raakun ympäristöjä monipuolisesti. Tärkeää on pohjan kovaksi iskostuneen pintakerroksen möyhennys ns. Hartijokimenetelmällä, jotta raakun puolen millin mittaiset glokidiot pääsevät kaivautumaan soran sisään. Tavoitteena on samalla taimenen kutuolosuhteiden parantaminen, kun pohjassa oleva soraikko tulee myös taimenten käyttöön. Uutta soraa ei tuoda paikalle, kuten usein kalataloudellisissa kunnostuksissa. Myös puuainesta lisätään puroihin.
Kunnostettua Mutajokea.
Mallia Oulujoen koskien kunnostukselle – Tolosenjoki
Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskuksesta esitteli Tolosenjoen kunnostusta. Tolosenjoki, kartoissa myös Torvenjoki, on esimerkki aiemmin uittoon ruopatun joen kunnostuksen vaiheista. Kunnostukset alkoivat 1970-luvulla irtouiton loputtua. Kunnostus tarkoitti tuolloin uittolaitteiden poistoa ja joidenkin irtokivien palauttamista takaisin jokeen. Joen keskelle jätettiin vielä kriisiajan uittoväylä.
Tolosenjoen seuraava kunnostus tehtiin vuonna 2010. Kunnostuksen perusteet olivat kalataloudellisia, mutta tämäkään kunnostus ei tuottanut tyydyttävää tulosta kalojen kannalta. Viimeisin kunnostus tehtiin muutama vuosi sitten siten, että vettä pyrittiin ohjaamaan myös ranta-alueille.
Kuvassa näkyvä osuus voi toimia esimerkkinä myös nykyisin kuivillaan tai vähävetisinä oleville koskien kunnostukselle Oulujoella ympäristövirtaamien avulla. Virtaama on levitetty koko joen leveydelle. Suojaisan sisäkurvin puolella kivikynnykset muodostavat matalaa, hitaasti virtaavaa aluetta, jossa on kutusoraa ja todennäköisesti hyviä elinalueita pienpoikasille. Keskellä uomaa on syvempi virta, muistumana uittoväylästä. Se toimii isompien kalojen nousureittinä. Tulvavirtaamien suurin voima keskittyy ulkokurviin, jossa on suurempia kiviä ja joka soveltuu isommille poikasille.
Kunnostettua Tolosenjokea.
Seitenoikean voimalaitos ja kalatiesuunnitelmat
Veli-Matti Tuomaala ja Katri Hämäläinen Fortumilta esittelivät Seitenoikean voimalaitosta ja sinne tehtyjä kalatiesuunnitelmia. Hyrynsalmen reitin voimalaitosten säännöstelyohje on yleispiirteinen eli toiminnanharjoittaja voi käyttää vesistöä varsin vapaasti esimerkiksi lyhytaikaissäännöstelyyn yläpuolisen Seitenjärven säännöstelyrajojen 155,13–156,84 puitteissa. Seitenjärven ja alakanavan korkeusero on 21 m (vaikka luettelojen mukaan voimalan putouskorkeus on 15,6 m).
Kuvassa Seitenoikean voimala ja sen takana pohjoispuolella näkyvä säännöstelypato, josta tulvavedet johdetaan noin 500 m pituiseen vanhaan uomaan. Siinä olevan veden pinta on etualalla näkyvän alakanavan pinnan tasossa ja vanhaan uomaan tapahtuu nykyisin virtausta edestakaisin voimalan katkokäytön mukaan.
Voimalan alueelle on tehty kaksi kalatiesuunnitelmaa, tekninen kalatie kuvassa näkyvälle alakanavan ja vanhan uoman väliselle kapealle alueelle ja osittain luonnonmukainen, noin 800 metrin pituinen kalatie voimalan eteläpuolelle. Luonnonmukainen keskiosa kiertäisi maaston rinteitä pitkin ja se terassoitaisiin korkeuskäyrien mukaan. Alakanavaan laskevan kalatien alaosa olisi tekninen tilan puutteen takia, samoin yläpää yläpuolisen vedenpinnan vaihtelun takia. Kalatie olisi toiminnassa kesäkaudella ja talvella varauduttaisiin pumppaamaan vettä kalatien luonnonmukaiseen keskiosaan siinä mahdollisesti oleskelevaa kalastoa ja muuta eliöstöä varten.
Keskustelussa todettiin, että teknisiä osuuksia kannattaisi välttää ohitusuomien yhteydessä, koska ne aiheuttavat ongelmaa monien lajien liikkumiselle. Tekniset rakenteet voivat jo sinänsä estää veden johtamisen ohitusuomaan talvella jäätymisen takia, jolloin lisääntymisalueita ei voida toteuttaa. Tämä on esitetty perusteena mm. Kemijoen Taivalkoskelle alun perin myös poikastuotantoon suunnitellun kalauoman vesityksen rajoittamiselle vain kesäaikaan.
Esittelin idean vanhaan uomaan säännöstelypadon alle laskevasta, olemassa olevan puronlinjausta noudattavasta luonnonmukaisesta ohitusuomasta. Lyhyempi vaihtoehto 1 olisi 650 metriä pitkä ja alkaisi padon päästä luonnonmaaston puolelta. Mika Marttunen keksi toisen vaihtoehdon 2, pituudeltaan 1700 metriä, joka alkaisi toisen puron laskureittiä pitkin pohjoisempaa ja kulkisi vaihtoehto 1:n kanssa saman luonnonpuron toista haaraa vanhaan uomaan. Tämä vaihtoehto vaatisi noin 100 metrin matkalla kaivua enimmillään 5 metrin syvyydeltä kannaksen läpi (karttakuvassa 160 metrin mpy käyrä) ja lisäksi purojen pohjan syventämistä noin 400 metrin matkalla sopivan yläpään kallistuksen aikaansaamiseksi. Vaihtoehdossa 1 keskikaltevuus olisi 3,2 % ja vaihtoehdossa 2 se olisi 1,2 %. Tämä mahdollistaisi pitkillä osuuksilla hyvälaatuisia poikashabitaatteja. Loivilla osuuksillaan uoma voidaan tehdä 10 metrin levyisenä, mikä on mahdollista 1 m3/s juoksutuksella. Vaihtoehdossa 1 näin leveää uomaa tulisi 500 metriä osuudella ja vaihtoehdossa 2 1500 m, jolloin vaihtoehtoon 1 saadaan poikastuotantoalaa 0,5 hehtaaria ja vaihtoehtoon 2 vastaavasti 1,5 hehtaaria.
Seitenoikean kaksi ohitusuomalinjausta luonnonpuron haaroja pitkin vanhaan uomaan.
Molemmissa vaihtoehdoissa tulisi ottaa huomioon yläpuolisen vedenpinnan vaihtelu. Koska yläpää voidaan tehdä loivana, olisi se mahdollista tehdä kivi- ja puuaineksen avulla rakenteeltaan monimuotoisena siten, että se tasaa vedenpinnan vaihtelun vaikutusta uoman virtaamiin samaan tapaan kuin rakokalatie. Yläpäähän tarvitaan teknisenä rakenteena vain sulkemisen mahdollistava luukku. Jatkuva pieni juoksutus ohitusuomaan voidaan tarvittaessa turvata alimman vedenkorkeuden alapuolelle uoman pohjalle sijoitettavan putken avulla.
Molemmissa vaihtoehdoissa uoman jyrkässä alapäässä on ratkaistava tien alitus. Nykyisin puro virtaa korkean tiepenkereen ali halkaisijaltaan noin yhden metrin rummusta. Vaihtoehtona pitäisi tutkia rummun korvaamista suuremmalla tai uoman korottamista ja loiventamista täyttämällä alapuolelta, jos nykyisen rummun mitoitus katsottaisiin riittäväksi eikä rumpu ole liian kaltevassa asennossa kalojen kulun kannalta.
Mika Marttunen suunnittelee uoman alapäätä tiepenkereen alapuolella.
Luonnonuomasta tarvitaan kallioon louhittava yhdysuoma alakanavaan, jotta alakanavaan nousevat kalat löytävät vaellusyhteyden luonnonuoman poikki ohitusuoman alapäähän.
Luonnonuoman ja alakanavan välille tarvitaan noin puolen metrin korkuinen kynnys tai pohjan nosto laajemmalti, jotta vedenpinta luonnonuomassa pysyy aina alakanavaa ylempänä, mikä estää veden ajoittaisen virtaamisen alakanavan suunnasta. Ohitusuoma toimisi myös tulvavirtaamilla, jolloin kalat voivat hakeutua vanhaan uomaan joko suoraan luonnonuoman alapäästä kautta tai yhdysuoman kautta voimalan alta. Vanhaan uomaan voidaan saada lisääntymisaluetta 2 ha, jolloin säännöstelypadosta johdettaisiin ympäristövirtaamaa ohitusuoman virtaaman lisäksi.
Komulanköngäs retken maisemakohteena
Heimo Keränen, Jouni Romppainen ja Taisto Keränen kertoivat Hyrynsalmen kunnan vesiasioista Komulankönkäällä. Jokien, järvien ja niiden välisten virtojen muodostamat reitistöt ovat olleet Hyrynsalmella tärkeitä liikkumiselle ja kalastukselle. Lohi on perimätiedon mukaan noussut Hyrynsalmen kirkonkylälle asti. Lietejoessa, johon Komulanköngäskin virtaa, se on noussut Emäjoesta viisi kilometriä ylöspäin ja Nuottijokea pitkin Luvankoskelle asti. Komulanköngäs on ollut luontainen nousueste.
Könkään viereen on louhittu erillinen juoksutus myllylle, joka toimi jauhomyllynä 1960-luvulle asti, Taisto Keränen sen viimeisenä myllärinä. Nykyisin könkään alue on merkittävä maisema- ja matkailukohde kautta vuoden Ukkohallan laskettelukeskuksen läheisyydessä.
Hyrynsalmella on vain yksi tuulivoimala mutta tekeillä on tuulivoiman yleissuunnitelma, jossa paikkoja esitetään kunnan länsiosaan kauempana rajaseudusta.
Komulanköngäs ja sen vieressä oleva mylly.
Keskellä Komulanmyllyn viimeinen mylläri Taisto Keränen kertoo myllyn toiminnasta, oikealla kunnanjohtaja Heimo Keränen.
Retkellä saatiin ajoittaisesta sateesta huolimatta monipuolinen käsitys Hyrynsalmen reitin maastokohteista ja uusia ajatuksia vesistön kehittämisen mahdollisuuksista.